Reilu Teko Säkkikeräys

Säkkikeräys vuodelta 2023 on päättynyt! Vuoden 2024 keräysaikataulu on tulossa. 

Vuonna 2023 olimme mukana kiertotaloutta edistävässä Reilu Teko Säkkikeräyksessä ja iloksemme saimme myös osallistua uuteen pilottikokeiluun, jossa pyritään löytämään keinoja hyödyntää muovimateriaalia entistä tarkemmin. Kokeilussa säkit erotettiin toisistaan, jolloin muovilajit saadaan parempaan hyötykäyttöön kierrätyksessä. Pilottikokeilussa olivat Huittisten lisäksi mukana Kokemäki ja Punkalaidun. 

Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko -keräys jatkuu jälleen kesällä 2024. Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Yara Suomen kanssa. Kyseessä on Suomen mittakaavassa merkittävä ympäristöteko. 

Keräys toteutetaan siten, että viljelijät tuovat tyhjät säkit keräyspisteelle, jossa hoitajina toimivat 4H-nuoret. Ohjevideo viljelijälle on tulossa. Toiminnan pääyhteistyökumppani Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteiltä hyötykäyttöön. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit jatkavat elämäänsä uusina muovituotteina. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. 

4H:n verkkosivuilla www.4h.fi/reiluteko on lisää tietoa keräyksestä. 

Paikallisen säkkikeräyksen järjestää Huittisten 4H-yhdistys yhteistyössä Suomen 4H-liiton, Yara Suomen ja Finlands svenska 4H:n kanssa. Keräyksen pääyhteistyökumppani on Yara Suomi Oy. Säkkikeräykseen osallistuvat myös Hankkija, Lantmännen Agro, Peltosiemen, Tilasiemen, A-Rehu ja Lassila & Tikanoja. Reilu Teko -säkkikeräystä ovat tukemassa myös Maaseudun Tulevaisuus ja Landsbygdens Folk. 

Reilu Teko -keräyksen tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja 4H-nuorisotyön tukemiseen. Huittisissa keräykseen työllistettiin kaksi nuorta kesällä 2023. 

Lisätiedot:
Maria Kankaanranta
Huittisten 4H-yhdistys
040 567 6010
huittinen@4h.fi